Korvatunturi: Lakot eivät uhkaa joululahjojen jakoa

 
Työtaistelut | Tänään Joulupukin ja tonttujen välisissä neuvotteluissa tapahtui käänne, kun tontut hyväksyivät porojen hoidon, sekä lahjojen valmistamisen ja jakamisen jättämisen työtaistelujen ulkopuolelle. Koti-, riihi-, sauna-, talli- sekä puutarhatonttujen lakot ovat näillä näkymin vielä toteutumassa. Joulupukki on tyytyväinen saavutettuun ratkaisuun, vaikka tukeekin työtaistelujen tavoitteita. "Jokainen lapsi ansaitsee hyvän joulun", hän toteaa.

Petteri Orpon hallituksen suunnittelemat uudistukset tulisivat haittaamaan myös Korvatunturin toimintaa, kertoo Korvatunturin pääluottamusmies Toljanteri. "On selvää, että Korvatunturilla työtahtia on mahdoton kiristää, eikä tonttujen hyvinvoinnista voida tinkiä. Koko maailman joulu riippuu Korvatunturin toiminnasta ja jo nykyisin etenkin viimeiset kaksi kuukautta ennen joulua ovat erittäin hektisiä."

Joulupukki on samoilla linjoilla ja kertoo koko hallituksen joutuneen tuhmien listalle. Siitä, ovatko nykyiset ministerit viime vuosina saaneet lahjoja hän kuitenkin vaikenee. "Meillä on vahva yksityisyydensuoja, eikä tietoja ihmisten saamista lahjoista levitellä." Tänä vuonna lahjoja ei kuitenkaan ole tulossa ja Joulupukki kehottaakin myös päättävässä asemassa olevia olemaan ensi vuonna kilttejä.

Tonttualan Unionin (TAU) riihitonttujen osaston puheenjohtaja Jouko Huopatossu uskoo, että lakoilla tulee olemaan huomattava vaikutus ilman lahjojenjakopuolen osallistumistakin. "Tontut hoitavat lähtökohtaisesti työnsä hyvin, mutta hiljaa. Hyvän tontun läsnäoloa ei huomaa, mutta sen puuttuminen kyllä näkyy."

Tonttujen lakkojen on tarkoitus tapahtua joulu- ja tammikuun aikana. Tonttualan Unioni on jo linjannut, että se tulee osallistumaan mahdolliseen yleislakkoon, mikäli sellainen tullaan järjestämään, ellei Orpon hallitus peru suunnittelemiaan työmarkkina- ja sosiaaliturvauudistuksia, sekä lääkkeiden ja ruoan hinnan nostoa.

Miksi en palaa Mikkeliin

Rakastan Savoa. Kaikkea siinä. Sen maisemia ja maastonmuotoa, murretta ja ruokaa. Syksyä ja talvea. Loskaa ja räntää. Taloja. Kujia. Traktoreita.

Etenkin Mikkelin seutu on minulle äärimmäsen rakasta. Se on sukuni synnyinsija, tuhatvuotinen kotini.
Koti, jonne en surukseni voi enää palata.

Miten voisinkaan palata Mikkeliin, tuohon kaupunkiin, joka koko lyhyen elämäni ajan on tehnyt kaikkensa tehdäkseni elämäni siellä vaikeaksi?
Ennen kaikkea puhun lukiokoulutuksesta ja joukkoliikenteestä. Kahdesta asiasta, joita teini-ikäinen minä kotikaupungiltaan tarvitsi. Kahdesta asiasta, joita kyseinen kaupunki väen vängällä halusi olla tarjoamatta.

Joukkoliikenne ei ollut niin huonoa, kuin se olisi voinut olla. Siinä kuitenkin huoletti kaksi asiaa: ensinnäkin kehityssuunta. Joukkoliikenne oli vuosi vuodelta huonompaa. Ja huonompaa. Ja huonompaa.
Joka kerta kun käyn Mikkelissä odotan melkeinpä näkeväni bussilaitureiden hävinneen kokonaan.

Toinen seikka oli se, että mitään ei oltu mietitty loppuunasti. Reittioppaassa kaikki oli umpisurkeaa. Reittinumerot olivat tasoa 7349 tai 621ely***. Reittikarttoja ei ollut. Tärkeimmilläkin pysäkeillä viisi vuotta sitten vanhentuneet aikataulut. Bussit kulkivat hieman liian aikaisin tai myöhään palvellakseen ketään. Mahdollisuutta vaihtaa bussista toiseen ei oltu mietitty lainkaan. Koko kaupungissa ei ainoatakaan bussinäyttöä. Ja sokerina pohjalla, joidenkin reittien bussiaikataulujen metsästys, tai tiedon saanti siitä, että kyseistä bussireittiä edes oli olemassa, oli ajoittain työn ja tuskan takana.
Ai niin ja jopa kaupungin sivuilla oli vanhentuneet bussiaikataulut.

Ihan kuin ketään ei olisi kiinnostanut.
Kuin Mikkelin kaupungille joukkoliikenne olisi ollut asia, jota nyt vain on pakko tarjota ihmsille, joiden on pakko sitä käyttää, mutta josta ei vahingossakaan haluta tehdä sellaista, että kukaan haluaisi sitä ikinä käyttää, jos vaihtoehtoja on.

Mutta sitten siihen koulutukseen.
Mikkelin lukiossa joudin elämään alimitoitettujen tilojen, vuosi vuodelta kurjistuvan kurssitarjonnan sekä alati kasvavien ryhmäkokojen kanssa.
Ruokalan jonot ulottuivat ensimmäisesstä kerroksesta kolmanteen.
Liikuntatunneille oli 15 minuutin kävelymatka, eikä niiden jälkeen ehtinyt ruokalaan syömään, ennen kuin ruokavuoro olikin jo loppunut.
Kursseja ei järjestetty ja niiden järjestäminen peruttiin aivan viime hetkellä.
Tunnit olivat järkyttävän meluisia - ei siksi, että opiskelijat olisivat metelöineet, vaan siksi, että siellä luokassa oli niin paljon porukkaa, että vaikki kaikki ryhmät olisivat kuiskanneet, olisi sekin jo kuulostanut siltä, että kalevanpojat heittelevät kilpaa siirtolohkareita miinakentälle.

Jälleen: mitään ei mietitty loppuun asti ja tuntui aivan siltä, että ketään ei edes kiinnosta.

Sitten Mikkelin kaupunki vielä päätti lakkauttaa ainoann Miklun ohella jäljellä olleen lukion, Ristiinan lukion. Miettimättä yhtään sitä, että Mikkeli on yli 3000 neliökilometrin alue, jonka toiselta laidalta ei yksinkertaisesti voi matkustaa joka arkipäivä keskustaan lukioon.
Saadakseen lukion lakkautettua Mikkeli oli valmis esittämään virheellisiä säästölaskelmia, antamaan keskenään ristiriitaisia perusteluja ja jopa tekemään valheellisen lapsivaikutusarvioinnin. Jos tuo ei ole alhaista, mikä on?

Jos Mikkeli oli valmis kusemaan täydellä paineella lukioikäisen minun kurkkuun, miksi asiat olisivat eri lailla nyt tai tulevaisuudessa? Minun olisi naiivia kuvitella, että Mikkelin kaupunki välittäisi minusta asukkaana yhtään sen enempää nyt tai tulevaisuudessa.

Jos Mikkeli ei ole valmis tekemään mitään lukiolaistensa eteen, ei se voi olettaa myöskään heidän tekevän mitään Mikkelin eteen. Tämä läksy Mikkelin kaupungilla on vielä opittavana.

"No eikö sinun pitäisi sitten palata Mikkeliin muuttamaan asioita, jotka siinä mielestäsi on vialla?"
Ei. Ei pitäisi. Elämäni on paljon muutakin kuin yhden rikkinäisen kaupungin korjaaminen. Ei ole kohtuutta vaatia yhtäkään ihmistä uhraamaan mahdollisuus rakentaa elämä, jota hänen on hyvä elää vain sen takia, että hän saattaisi ehkä saada jotain muutosta aikaan yhden kaupungin alueella.

Ja kyllä, tiedostan että jos kaikki ajattelisivat kuin minä, häipyisivät Mikkelistä kaikki ne, jotka sitä millään lailla haluaisivat kehittää. Ehkä ovat jo häipyneetkin. Tämänkaltaiset negatiiviset kierteet ovat valitettavia, mutta niille on melko vähän tehtävissä. Ehkä jostain joskus löytyy se yksi itsensä kiduttaja, joka saisi kierteen katkaistua. Ehkä ei. Aika näyttää.

Toivon voivani vielä palata Itä-Suomeen. Mielellään Savoon. Vielä mielummin Etelä-Savoon. Ehkä Mäntyharjulle. Tai Savonlinnaan. Saa nähdä.
Mutta Mikkeliin? En milloinkaan.

Mitä Mikkelin sitten olisi tehtävä houkutellakseen minut takaisin? Korjatkaan toisen asteen koulutus. Katsotaan sitten. Eihän se riitä tekemään Mikkelistä sellaista kaupunkia, jossa asuminen ei tuntuisi pahalta, mutta olisipa edes alku.

Jos haluat kommentoida ja kertoa, kuinka olen kaikista asioista absoluuttisen väärässä, siitä vain. En takaa vastaavani mihinkään, minulla on elämässäni tällä hetkellä vähän muutakin, kuin minkään blogin kommenttikentä. Jos kommentteja kuitenkin tulee, tulen ne jossain kohtaa ajatuksen kanssa lukemaan.

Antti Häkkinen
Entinen mikkeliläinen. Ei todellakaan tuleva.

Itärata ei ole Itä-Suomen etu

Olen väsynyt. Väsynyt, siihen, että jatkuvasti selitetään, kuinka Itä-Suomi tarvitsee uutta Etelä-Suomeen rakennettavaa oikorataa ja kuinka se oikorata ja sen tuoma kymmenen minuutin nopeutus Helsinkiin maagisesti parantaisi Itä-Suomen rautatieyhteyksiä.

Asia ei nyt vain ole niin.

Ajattelin havainnollistaa asian huonosti juliadata.fi:n rautatiekarttojen päälle piirretyilllä kaavioilla.

 

Ylläolevaan karttaan on merkitty Itä-Suomen kaukojunayhteyksien nykytila.
Vihreällä olevia yhteyksiää pidän riittävinä, tai vähäisissä määrin puutteellisina.
Keltaisella merkitsin yhteydet (tai yhteyden), jotka ovat riittävällä tasolla, mutta järjestetty huonosti.
Oranssilla kartassa näkyvät ne reitit, joilla tarjonta on liian heikkoa.
Punaisella taas merkitsin ne reitit, joille näen merkittävää tarvetta, mutta joilla ei tällä hetkellä ole liikennettä ollenkaan.
Paikallisjunaliikenne puuttuu käsittelemältäni alueelta kokonaan samoin kuin yöjunaliikenne. Näille kummallekin on selkeää tarvetta.

Ikävältä näyttää, eikö?

Poikittaislinkki on umpisurkea, eikä etelä-pohjois-suuntaisissakaan yhteyksissä ole loppujen lopuksi hurraamista.
Kumpaakaan näistä ongelmista Itärata ei korjaisi. Ainoa, mitä Itärata tekisi, olisi tiputtaisi  matka-aikaa Helsingistä kartan kuvaamalle alueelle kymmenellä minuutilla.

Itse asiassa, se ei tekisi sitäkään, nimittäin, katsokaapas tätä seuraavaa karttaa:

 

Kartassa vihreällä ovat ne alueet, joilla en näe tarvetta nyt käynnissä olevien ratahankkeiden valmistuttua uusille ratahankkeille, jos ajatellaan pelkästään kaukojunaliikennettä.

Punaisella ovat ne reitit, joille tarvetta hankkeille on, jostain seuraavista syistä:
-kyseessä on sähköistämätön rataosa, jolla on henkilöliikennettä tai tarvetta sille
-kyseessä on huonokuntoinen / huomattavan alhaisen suurimman nopeuden rataosa
-kyseessä on päärata, jota liikennöidään suurnopeuskalustolla, mutta sen suurin sallittu nopeus on vähemmän kuin 200 km/h.

Jos nämä puutteet korjattaisiin, tulisi henkilöjunaliikenteen järjestäminen sekä halvemmaksi, että ympäristöystävällisemmäksi ja yhteydet nopeutuisivat.
Ja nyt puhutaan huomattavasti suuremmista aikasäästöistä, kuin Itäradan tuoma kymmenen minuutin säästö.
Ja nämä hankkeet olisivat myös huomattavasti halvempia, kuin Itärata.

Eikö Itärata sitten hyödyttäisi yhtään ketään?
No, itse asiassa hyödyttäisi.
Siitä kartta alla.

Oheiseen karttaan merkittyn vihreällä ne radat, joinka varrella asuvia Itäradan rakentaminen hyödyttäisi, ilman että samaa hyötyä voitaisiin saada huomattavasti halvemmalla muiden hankkeiden avulla, eli käytännössä Itä-Suomen nykyistä rataverkkoa kunnostamalla.

Ja tämä hyöty siis olisi kymmenen minuuttia pois matka-ajasta Helsinkiin, eli ei käytännössä mitään.


Noin.
Kuten epäilemättä olet huomannut, Itärata ei hyödyttäisi Itä-Suomea oikeastaan yhtään. Itä-Suomen henkilöjunaliikenne on surkealla tolalla ja vaatii pikaisia toimia, mutta ne toimet eivät ole Itärata, vaan nykyisten ratojen kunnostaminen, junatarjonnan lisääminen, paikallisjunayhteyksien luominen sekä yöjunayhteyksien palauttaminen.

Erityisen absurdin tästä Itärata-diskurssista tekee se, että se oikeastaan toteutettiin jo kertaalleen.

Tässä kartassa vihreällä on merkitty vuonna 2006 avattu Lahden oikorata, eli se edellinen Itä-Suomen junayhteyksiä maagisesti parantanut oikorata, oranssilla junien reitti pääkaupunkiseudulta Itä-Suomeen ennen oikorataa ja keltaisella se osa pääkaupunkiseudun ja Itä-Suomen välisten junien reitistä, joka ei Lahden oikoradan valmistuessa muuttunut, mutta jonka Itärata ohittaisi.
Punaisella on merkitty summittaisesti uusi Itärata.

Ennen Lahden oikoradan rakentamista oli esillä myös tämä äänestäjille nyt markkinoitava Itärata, mutta se hanke haudattiin, koska se olisi tullut Lahden oikorataa huomattavasti kalliimmaksi ja jättänyt Lahden epäkäytännöllisesti sivuun kaikista kaukojunayhteyksistä. Lisäksi Lahden oikoradan eduksi katsottiin mahdollisuus jatkaa oikorataa Lahdesta Mikkeliin.

Nyt, vain kuusitoista vuotta Lahden oikoradan avautumisen jälkeen me itäsuomalaiset olemme näköjään jo autuaasti unohtaneet, että meille rakennettiin jo yksi oikorata ja vaadimme toista, jo kertaalleen haudattua oikorataa.
Itse veikkaan, että jos Itärata oikeasti rakennettaisiin, niin reilun kymmenen vuoden päästä vaaditttaisiin jo seuraavaa oikorataa ratkaisemaan taianomaisesti Itä-Suomen junaliikenteen puutteet.


Ja lopuksi Itärataa on markkinoitu myös sillä, että se palauttaisi henkilöjunaliikenteen Porvooseen.
No, Porvoo sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä lähimmästä sähköistetystä radasta ja alle 30 kilometrin päässä henkilöliikenteen käytössä olevasta radasta.
Kääntelit tai vääntelit asiaa miten päin tahansa, niin henkilöjunaliikenteen palauttamiseksi Porvooseen uusi sadan kilometrin oikorata ei ole järkevä ratkaisu, etenkin kun rata ei kulkisi läheltäkään Porvoon keskustaa.

Alla kartta muutamista mahdollista tavoista toteuttaa Porvoon junayhteys.

Vihreällä merkitty vaihtoehto olisi täysin uuden radan rakentaminen Porvoosta Helsinkiin.
Sininen vaihtoehto olisi uuden radan rakentaminen Porvoosta Sköldvikiin, joss ase yhdistyisi nykyiseen tavaraliikenteen rataan.
Siniharmaa vaihtoehto olisi uuden radan rakentaminen Porvoosta puoleen väliiin nykyistä Keravan ja Sköldvikin välistä tavaraliikenteen rataa.

Vaihtoehtoja on muitakin, yksi olisi Porvooseen johtavan museorautatien palauttaminen henkilöliikenteen käyttöön, jota itse en voi kannattaa ihan vaan siitä syystä, että pidän edes yhden leveäraiteisen museorautatien olemassaoloa arvokkaana ja se tuo mielestäni tärkeän lisän Vanhaan Porvooseen.
Ja aika lailla mikä tahansa vaihtoehto olisi järkevämpi, kuin Itärata.


Joten: olit kuka tahansa missä tahansa, älä kannata Itärataa. Et hyödy siitä.


Antti Häkkinen
raideliikenneaktivisti ja itäsuomalainen

Muutama sana itsenäisyyspäivästä

 Mulle kävi taas tänäkin vuonna niin, että unohdin kirjottaa valmiiksi jonkun jutun itsenäisyyspäivälle, mutta sävelletääs nyt jotain.
Aattelin nyt olla ensinnäkin puhumatta mitään sodasta.
Yleensä itsenäiysyyspäivänä puhutaan hirveästi sodista ja en itse tykkää tästä hirveesti, ihan vaan siitä syystä, että mun mielestä on tosi surullista, jos maa ei osaa olla ylpeä muusta, kuin käymistään sodista.
Toinen asia, mistä olen ainakin itse nähnyt todella paljon puhetta itsenäisyyspäivisin, on urheilu. Tai vielä tarkemmin jääkiekko.
Jääkiekkokisoista on saatu aikaiseksi jonkinlainen kansallisuuden symboli. Et ole suomalainen, ellet isoon ääneen kannata Suomea jäkkiekkokisoissa tai jotain sinne päin.
Niinkuin... miksi?
Jääkiekko on yksi viihteen muoto. Niitä on miljoona muutakin ja vieläpä sellaisia, joissa Suomi on kansainvälisissä vertailuissa parempi, kuin jääkiekossa.
En minäkään pakota ketään kuuntelemaan suomalaista folk metallia tai katsomaan suomalaisia animaatiosarjoja tai sano, että ne jotka eivät pidä näistä, eivät ole suomalaisia, vaikka itse niistä pidänkin.
Ja toisekseen - jääkiekossa ei edes pelata kansallisuuden mukaan, vaan kansalaisuuden ja nämä kaksi asiaa voitaisiin Suomessakin oppia pikkuhiljaa erottamaan.
Suomi ei ole kansallisvaltio, eikä koskaan ole ollutkaan. Meillä on aina ollut saamelaisia, karjalaisia ja vaikka ketä. Koko konsepti "suomalaiset" lyötiin kasaan Ruotsin vallan aikana useasta eri heimosta.
Itse jättäisin koko naurettavan käsityksen "yhtenäisistä suomalaisista" historiaan ja keskittyisin juhlistamaan sitä, mitä Suomi oikeasti on.
Ja myös muistamaan, mitä Suomi on ollut, vaikkei se aina niin mukavaa muisteltavaa ole. Sinne mahtuu yllättävän hirveitä asioita, joita on vain pakko hävetä.
Ja miksi sitten haluan muistaa ne tänä juhlapäivänä?
Koska ne hirveät asiat, mitä Suomen menneisyydessä on tapahtunut ovat nimenomaan menneisyyttä. Ne ovat asioita, jotka kertovat, että miten paljon Suomi on kehittynyt ja miten turvallinen maa tämä oikeasti tänä päivänä on.
En usko, että Viipurin verilöylyn kaltainen etninen puhdistus tapahtuisi nykypäivän Suomessa. Nykypäivän Suomessa ei lavasteta kommunisteja syyllisiksi murhiin heidän poliittisten ajatustensa takia. Suomessa ei ole enää kuolemantuomiota. Nykypäivän Suomessa ei kohdella karjalaisia tai saamelaisia niin kaltoin, kuin heitä on aiemmin kohdeltu, vaikka parannettavaa yhä on.
Tämä on myös yksi asia, joka on näin itsenäisyyspäivänä hyvä muistaa. Parannettavaa on, on aina ollutkin ja tulee aina olemaan. En pidä isänmaallisena ajatella, että Suomi on nyt täydellinen ja sen on pysyttävä tällaisena.
Isänmaallista on haluta parantaa Suomea entisestään.
Katsoa peiliin, nähdä omat virheet ja todeta, että tämä asia täytyy tehdä paremmin.
Esimerkiksi tänä syksynä Suomi on saanut muualla Euroopassa huonoa julkisuutta paikoitellen surkeasta eläintensuojelustaan ja huonosta metsänhoitokulttuuristaan. Liian matalasta sosiaaliturvasta on tullut noottia EU:n suunnalta jo pidemmän aikaa (ja Suomen sosiaaliturvan tasosta voisin näin opiskelijana puhua suhteellisen paljon).  Nämä kaikki on asioita, joissa on myönnettävä, että hei, me ollaan tehty asiat huonosti. Tehdään ne paremmin.
Suomessa on niin paljon asioita, joista olen itse kiitollinen. Kuten se, että astmaa ei pidetä enää mielenterveyshäiriönä, tai että aseksuaalisuus tunnustetaan seksuaaliseksi suuntaukseksi. Nuo kaksi ovat asioita, joissa on menty Suomessa päin helvettiä, mutta virheet on nähty ja korjattu.
Toivon, että jonain päivänä tulevaisuudessa Suomen silloiset kansalaiset voivat olla kiitollisia siitä, että tämän päivän ongelmat on korjattu.

Suomi on paljon muutakin kuin talvisodan sissipataljoona tai jääkiekon miesten maajoukkue, ja - anteeksi mielipiteeni, mutta yksi asioista Suomessa, joista totisesti olen kiitollinen, on mielipiteenvapaus - tämä Suomen jääkiekkohomma on ihan pelleilyä. Naisten jääkiekko ei kiinnosta Suomessa ketään ja miesten jääkiekossa on saatu mestaruus mitä, kolme kertaa, eivätkä nekään niin kummoisia saavutuksia ole. Joka vuosihan sen joku voittaa ja tokkopa sitäkään voittoa viikon päästä kukaan muistaa, paitsi voittaja itse.
Jos haetaan Suomen lähihistoriasta jotain voittoa, jolla oikeasti on väliä, niin heittäisin, että Lordin Euroviisu-voitto. Se oli jotain omaperäistä, monella tapaa hyvin suomalaista ja se oli jotain, joka herätti oikeasti huomiota. Lordi teki historiaa ja on ainakin minun mielestäni yksi maailman kovimmista hevibändeistä. Se, että Suomessa on maailman rikkain hevikulttuuri, on muuten yksi asia, jota ei taideta kovin usein itsenäisyyspäivänä nostaa esille?
Menee jo vähän sivuraiteille, mutta haluan vielä lisätä, että mielestäni on sääli, että Lordi on tuomittu kantamaan ikuista vitsibändin leimaa Suomessa ja jos oikeasti haluaa nähdä Lordia livenä, niin pitää mennä ulkomaille. (Olen suolainen tästä asiasta, koska niillä on aina kunnon show ja haluan oikeasti nähdä sen shown livenä)

Juhlin itsenäisyyspäivää unohtamalla hetkeksi sen, että tuntuu kuin koko yhteiskunta yrittäisi kaikin voimin tuhota minut.
Kävin toissapäivänä Prismassa ja hankin uunituoreen sämpylän 80 sentillä. Ei ehkä kuulosta isolta jutulta, mutta miettikääpä miten paljon halvinta reissumiestä sillä rahalla saa.
Keitän seuraavaksi jotain mausteriisiä, mikä nyt ei välttämättä niin kovin perinteistä suomalaista ole, mutta tätä Suomi on tänään. Voit mennä isoon kauppaan ja hankkia melkein mihin tahansa ruokakulttuuriin kuuluvia asioita.
Syön pakastettua piparkakkutaikinaa ja juon vaaleaa glögiä. Menisin saunaan, mutta tämän opiskelija-asuntolan kaikki saunavuorot ehdittiin varata, ennen kuin minä kerkesin.
Illalla lähden tapaamaan muutamaa muuta Fridays For Future -aktivistia, koska - kuten jo sanoin - Suomessa on yhä erittäin paljon vikaa ja vakaa aikomukseni on isänmaalliseksi itseni mieltävänä suomalaisena jättää jälkeeni vielä parempi Suomi, kuin mihin synnyin.

Että eipä tässä muuta kuin Suomi Finland Perkele ja hyvää itsenäisyyspäivää!


Antti Häkkinen
Itsenäisen Suomen kohtalaisen ylpeä kansalainen

Juuri SINUN ei kannattaisi äänestää Kokoomusta

Vankka aikomukseni on perustella tuo otsikko. Näin politiikkaa puolueiden ulkopuolelta seuraavana Kokoomus on tökkinyt silmään jo pidemmän aikaa - ikään kuin se olisi puolueista ainoa, jolla ei olisi mitään annettavaa.
Eikä sillä kyllä olekaan.

Kokoomus tapasi olla konservatiivinen "koti, uskonto ja isänmaa" -henkinen puolue. Puolue, joka oli Suomen asialla.
Ne ajat ovat auttamatta takana.

Nykypäivän Kokoomus on kahtiajakoinen puolue. Siinä on sinivihreitä liberaaleja (joskin nuo ovat valumassa hyvää vauhtia Vihreisiin) ja sitten arvokonservatiivisiipi. Oikeastaan ainoa selkeä asia Kokoomuksen politiikassa on talouspolitiikka - josta loppupeleissä häviävät kaikki. Avaan tätä hieman myöhemmin perusteellisemmin.
Kokoomus on nyt tilanteessa, jossa liberaalien tai arvokonservatiivien ei kumpienkaan kannata äänestää sitä. Tiedostan, että Kokoomuksella on hyvä maine liberaalien keskuudessa ja menihän Tahdon 2013 lävitse Kokoomuksen pääministerikaudella. Asia vain ei ole ihan niin yksinkertainen - Kokoomus oli vähällä kaataa aloitteen hallitussovun kustannuksella. Asiasta perusteellisemmin täällä.

Voisi kuulostaa siltä, että kyseistä aloitetta vastustaneiden olisi kannattanut äänestää Kokoomusta - njjjh, ei ihan niinkään. Aloite meni kuitenkin läpi ja moni kokoomuslainen äänesti sen puolesta.
Tahdon 2013 oli malliesimerkki Kokoomuksen kaksijakoisesta arvopohjasta. Tuon jälkeen liberaalisiipi on kasvanut ja on nyt taas kutistumaan päin ja tilanne on yhtä sekava. Mitä arvokysymyksiin tulee, Kokoomuksesta ei voi etukäteen tietää, että mitä mieltä se asiasta on. Tai siis, tiedetään, että se on kumpaakin mieltä, mutta on aina arvoitus, että kumpi puoli voittaa tällä kertaa sisäisen kamppailun.

Seuraavaksi voisimme käsitellä talouspolitiikkaa. Puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo muistaa joka välissä todeta, että politiikan pitää perustua arvoihin - talouspolitiikasta tämä paistaa selvästi lävitse, Kokoomuksen talouspolitiikka on niin ideologista, että alta pois. Ja kun sanon ideologista, tarkoitan, että sillä ei ole mitään tekemistä faktojen kanssa.
Seuraa perustelua:
Kokoomuksen suosikkiratkaisu kaikkeen on sosiaaliturvan leikkaaminen. Kokoomuksen Otto Meri sanoi taannoin suoraan, että "Sosiaaliturvan leikkaaminen on ainoa kestävä tapa lisätä työllisyyttä."
Ongelma vain on, että sosiaaliturvan leikkaaminen on hyvin harvoin ratkaisu mihinkään.
Kokoomus teki viime vuonna varjobudjetin, jossa leikkailtiin vähän sieltä sun täältä ja vaikutukset olisivat olleet kaikkea muuta, kuin positiivisia. Aiheesta lisää täällä.
Suomeen on btw ihan muualta EU:stakin kohdistettu kritiikkiä liian alhaisesta sosiaaliturvasta, mutta silti Kokoomuksella on koko ajan hirveä tarve päästä leikkaamaan.
Kokoomuksen suosikkimantra tuntuu olevan, että Suomi on konkurssin partaalla ja valtionvelka syö meidät ja pitää alentaa veroja ja leikata sosiaaliturvasta ja palveluista ja pitää tehdä töitä palkatta, että syntyy niitä työpaikkoja. Noh, kukas se on siellä hallituksessa eniten ollut ottamassa valtionvelkaa? Arvaatteko? Kyllä vain, Kokoomushan se. Ja mitäkö varten? No yritystukia ja verokevennyksiä lähinnä. Tätä sitten selitellään sillä, että kyllä se hyvinvointi valuu sieltä rikkailta köyhille, kunhan vain köyhiltä otetaan rahat pois ja annetaan rikkaille. Sitten väliin sanotaan taikasanat: "dynaamiset vaikutukset."
Väite varallisuuden valumisesta ei pidä paikkaansa. Taloudellisen tutkimuskeskus VATTin tutkimusjohtaja Essi Eerola onkin todennut, että: "Verohelpotusten dynaamiset vaikutukset eivät ole niin suuria, että ne pystyisivät kumoamaan verojen alentamisen vaikutuksen". Eli toisin sanottuna, verojen alentaminen kasvattaa tuloeroja.
Tuloerojen kasvu taas vaikuttaa negatiivisesti yhteiskuntarauhaan - tämä taas tarkoittaa, että rikkaidenkaan ei kannata hyvillä mielin rynnätä äänestämään Kokoomusta.

Kokoomuslaisen talouspolitiikan raakuus on etenkin näin pandemian aikana tullut hyvin esille. Kun terveydenhuollon ammattilaiset raatavat pienellä palkalla ylitöitä vaarallisessa työssä tartuntatautipotilaiden keskellä, niin ne joille jaellaan rahaa ovat yrittäjät. Kyllä, monia yrityksiä on hyvä tukea näin pandemian aikaan - mutta terveydenhuollon tukeminen olisi vielä tärkeämpää.
Kun Helsingissä ehdotettiin hoitajien palkan nostamista, pomppasi jostain puskasta Otto Meri kommentoimaan, kuinka sillä tavalla tuhottaisiin vastuullinen taloudenhoito.
Ehdotetun palkankorotuksen kustannukset olisivat olleet murto-osa Helsingin kaupungin ylijäämästä.
Ja tähän päälle vielä muistetaan muistuttaa, kuinka sydän on oikealla.
Häh?
Miten kenties Suomen sydämettömin puolue voi mainostaa itseään näin? Varmaan hyvät perustelut.
Niin, no

"Ensin pitää tehdä jaettavaa ja vasta sitten jakaa. Siksi sydän on oikealla." -Kokoomus.

Ööh, häh? Eli koska taloustieteellinen fakta, niin sydän on oikealla. Hei Kokoomus, ilmainen, eikä edes verovaroista kustannettu vinkki: Tuolla asialla ei ole mitään tekemistä sydämen kanssa. Miten olisi: "Sitten kun on jaettavaa, niin jaamme." Eikun ai niin, tuohan olisi törkeää valehtelua. Ette te jakaisi, vaikka olisi miten paljon jaettavaa.
No miten olisi: "Järki on oikealla"? Sekin liittyisi enemmän satunnaiseen faktaan kuin tuo "Sydän on oikealla."
Tosin, kuten jo aiemmin pidemmin kerroin, kyse ei ole siitä, että Suomi on konkurssin partaalla ja tarvitaan Kokoomusta pelastamaan - päinvastoin, Kokoomus on ehkä eniten ajamassa Suomea sinne konkurssin partaalle.
Vaikea keksiä toista puoluetta Suomesta, jolla talouspolitiikka olisi yhtä huonossa jamassa, kuin Kokoomuksella. Tai no, ehkä Perussuomalaiset. Tosin, viime aikoina Kokoomusta ja Perussuomalaisia on ollut yhä vaikeampi erottaa toisistaan.
Ai etkö usko?
No, kokeillaan.
Kaikki seuraavat ovat sitaatteja Kokoomuksen ja Perussuomalaiste kunnallisvaaliehdokkailta. Yritä arvata jokaisesta sitaatista, että kumman  puolueen ehdokas:

"Minulla on unelma: Helsinki ilman kommunisteja. Tehdään siitä vaalipäivänä totta."

"Vastustan suurmoskeijaa ehdottomasti. Autoilun hankaloittamista kaupungissa vastustan myös."

"Intersektionaalinen feminismi jyllää osassa evankelis-luterilaisen kirkon papistoa. Pitäisi tunnistaa valtapositiot, omat etuoikeudet ja eläkeikäisten heteromiesten pitäisi antaa tilaa muille. Onneksi jokapäiväisessä työssä ei tule vastaan tätä diipadaapaa."

 "Rajataan köyhät ja n**kerit ja m*stalaiset Ristinummelle, niin tiedetään että missä asuvat."

 "Tänne tarvitaan Työkykyisiä turvapaikanhakijoita. Ei Lois-eläjiä, jotka suomalaiset veronmaksajat maksaa."

"Islamin uskoa ei tänne tarvita. Se tuhoaa maan."

"julkista liikennettä käyttävät henkilöt ovat lähtökohtaisesti huonompia kaupunkilaisia kuin ne jotka eivät käytä. Se johtuu siitä että he aiheuttavat kuluja muille"

"Minäkin vastustan antifasisteja"

"En tiedä mitä fasistien vastustaminen tarkoittaa"

"Vastustan aktiivisin toimin vasemmistolaisuutta"

"En ymmärrä tätä ruoka-apuun liittyvää hurskastelua. Niin kauan kun on maksutonta ruokaa, on myös jonoja. Suurin osa ruoka-avun saajista on ihan tavallista jengiä, joille lyhyt jonotus on halpa hinta arvokkaasta ruokakassista."

Väärin, ne olivat kaikki Kokoomukselta. Ainakin yhden lausunnon antaja on sittemmin erotettu, muuten kaikki taitavat olla jopa ehdolla ja osa jopa pitkä-aikaisia ja arvostettuja Kokoomus-poliitikkoja.
Ja ainahan se puolueesta jotain kertoo, että tällaista porukkaa sinne päätyy. Ja tällainen puhe on ollut Kokoomuksen riveissä viime vuosina ainoastaan lisääntymään päin.

Nythän muuten Kokoomus olisi jo valmis hallitukseen Perussuomalaisten kanssa - vielä 2017 Halla-Ahon johtamien persujen kanssa hallituksessa olo oli Orpolle vielä sula mahdottomuus, mutta hyvinhän siinä ehtii neljässä vuodessa ne kuuluisat "puolueen arvot" unohtua. Erona tietenkin oli se, että vuonna 2017 Kokoomus oli hallituksessa ja Persujen hallituksessa pitäminen olisi tarkoittanut sen kaatumista ja Kokoomuksen joutumista oppositioon. Nyt vuonna 2021 Kokoomus on oppositiossa ja Perussuomalaiset pääsylippu hallitukseen.
Ei Kokoomusta mitkään "arvot" kiinnosta. Kokoomusta kiinnostaa valta. Näin se on ollut ja myös tulee olemaan.
Toki joku voisi kysyä, että mitä niin pahaa Perussuomalaisissa on. Siihen vastaaminen olisi kokonaan oma artikkelinsa, tai luultavasti artikkelisarjansa. Jos asia on sinulle epäselvä, suosittelen, että annat Dimitri Ollikaisen kertoa sinulle - eli kun olet lukenut artikkelin loppuun niin käväiseppä täällä.

Kokoomuksen ilmasto- ja ympäristöpolitiika olisivat myös aivan oma lukunsa, joten jätetään sekin nyt tältä erää väliin. Sanotaan nyt kuitenkin sen verran, että kuvaavampi termi olisi "Ilmaston muuttamis- ja ympäristöttömyyspolitiikka."

Ai niin, ja helsinkiläiset: ette halunne äänestää puoluetta, joka on ollut innokkaimmin muuttamassa Malmin lentokenttää asuinalueeksi? Sehän se, Kokoomus jälleen asialla.

Tiedostan, että Kokoomuksellakin on hyviä ehdokkaita, mutta se ei nyt auta. Suomen kunnallisvaalit ovat listavaalit. Et äänestä pelkkää ehdokasta - äänestät koko listaa. Äänestämällä itsellesi sopivaa Kokoomus-ehdokasta, äänestät  j o k a   i k i s t ä  Kokoomuksen ehdokasta. Muista se.
Ääni Kokoomukselle on ääni rasismille, ilmastonmuutokselle, köyhyydelle, epäoikeudenmukaisuudelle ja epätasa-arvolle. Ääni, jota minä en anna. Annatko sinä?

Tarinoita aseksuaalisuudesta

Vietimme 6.4.2021 ensimmäistä kertaa koskaan kansainvälistä aseksuaalisuuden päivää. Päivä sai Suomessa niinkin paljon mediajulkisuutta, että luin asiasta ensimmäistä kertaa tuon päivän iltana kymmenen ja yhdentoista välillä Twitteristä.
Ja siihen, että luin edes silloin, saattoi vaikuttaa vielä sekin, että olen aseksuaali, jolla on aseksuaaleja Twitter-kuplassa.

Eli aseksuaalit ja heidän lähipiirinsä tiesivät - jos hekään.

On ihan mahdollista, että joku tämän näkevistä ei ole kuullut aseksuaalisuudesta ja miettii, että mikä ihmeen jälleen uusi seksuaalisuus tämä on.
Asia on hyvin yksinkertainen, eikä seksuaalisia suuntautumisia tuulesta temmata. Ajatellaanpas näin: ihmisillä on tunteita ja seksuaalisia haluja, jotka kietoutuvat toisiinsa. Jos ihmisillä on sekä romanttisia tunteita, että seksuaalisia haluja, ne voivat olla eri sukupuolen edustajaa kohtaan (hetero), saman sukupuolen edustajaa kohtaan (homo), minkä tahansa sukupuolen edustajaa kohtaan (bi) tai yksilöä kohtaan ilman, että kokee kyseistä yksilöä ollenkaan sukupuolen edustajana (pan).
Voi myös olla, että ihmisellä on romanttisia tunteita, muttei seksuaalisia haluja. Tällöin halu harrastaa seksiä joko puuttuu kokonaan (a) tai tulee vasta vahvan tunnesiteen mukana (demi).

Eli aseksuaalisuutta voisi kuvailla "epäseksuaaliseksi" suuntautumiseksi. Aseksuaalien kohdalla jako romanttisten ja seksuaalisten tunteiden välille tulee olennaiseksi. Yllämainitsemani seksuaaliset suuntautumiset voivat kaikki olla aseksuaalien romanttisia suuntautumisia. Eli aseksuaali voi olla hetero-, homo-, bi- tai panromanttinen. Esimerkiksi olen itse heteroromanttinen aseksuaali, eli voin kokea romanttisia tunteita toisen sukupuolen edustajaa kohtaan, mutten seksuaalisesti ketään kohtaan.

Aseksuaalisuutta ei aina lasketa oikeaksi seksuaaliseksi suuntautumiseksi ja sitä pidetään välillä - yllätys yllätys - yksilön valintana.
Tai vaiheena.

Aseksuaalina joutuukin sitten kohtaamaan paljon kaikenlaista. Voin sanoa varmuudella, etten ole kohdannut kaikkea, mitä aseksuaalit kohtaavat. 

"Selibaatti on Antin tapa harjoittaa seksielämää", on lause, jonka kuulin jo peruskoulussa. Väite oli virheellinen ja jopa loukkaava.
Edelleen monet tuntuvat uskovan, että seksuaalinen suuntautuminen olisi valinta. Siitä, että esimerkiksi homoseksuaalisuutta pidetään valintana, sentään jo tätä nykyä ymmärretään, kuinka loukkaavaa ja syrjivää se on. Vielä kun sama ymmärrettäisiin aseksuaalisuuden suhteen.
Selibaatti on valinta. Selibaatissa oleva voi olla seksuaaliseltaan suuntautumiseltaan kuka tahansa. Selibaatti ei tarkoita, että ei haluaisi seksiä, vaan sitä, että kieltäytyy siitä. Selibaatti on valinta.
Aseksuaalisuus on yksilön piirre, johon hän ei voi vaikuttaa. Vaikka aseksuaalit eivät halua seksiä, se ei ole silti seksistä kieltäytymistä, vaan sitä, että ei vaan kiinnosta.

Kuulin yhdeksännen luokan keväällä kysymyksen "Jos (henkilö x) tulisi tähän huoneeseen ihan kiimaisena ja haluais harrastaa seksiä sun kanssa, niin etkö muka?" ja lukion toisen ja kolmannen vuoden välisenä kesänä kysymysten henkevyys oli kehittynyt jopa tasolle: "Voitko muka väittää, että jos sulla ois joku bätäng emäntä, niin että et haluais panna sitä?"
No siis voin väittää.
Aseksuaalina en koe seksiin samanlaista halua, kuin suurin osa muista ihmisistä. Vaikka sillä olisi koko maailmalle jokin aivan järisyttävän suuri merkitys, niin minulle sillä ei oikein ole mitään.
Ja voisin sanoa, että sellanen "bätäng emäntä" on, mutta ei minulla silti ole mitään sen kummempia haluja - ei siis sen takia, että siinä olisi jotain vikaa, vaan että se seksuaalinen halu, joka kaikille muille tuntuu olevan niin tärkeä, puuttuu. Eikä se tarkoita, että minäkään olisin "viallinen". Aseksuaalisuus on ominaisuus ihmisessä siinä missä mikä tahansa muukin seksuaalinen suuntautuminen.

"Siis kuka on 16, eikä ole koskaan runkannut??"
No oon nyt 18 (ja kääk, 19 on jo lähellä, ikäkriisit tulille), eikä ole vieläkään edes tehnyt mieli. Miksi tekisikään, se on minulle vain todella omituinen liikesarja, ei siinä ole minulle mitään seksuaalista.

"Etkö sä tykkää kenestäkään?"
No siis
Olen parisuhteessa, että mitäpä lottoot?
Aseksuaalisuus ei tarkoita aromanttisuutta. Olen onnellisessa parisuhteessa ja tunnen rakkautta, enkä ole oikein koskaan ymmärtänyt, että miksi ihmiset yhdistävät rakkauden ja seksin toisiinsa. Kaksi täysin eri asiaa.

"Rakkaus tarvitsee seksuaalisuutta"
Anteeksi... mitä?
Kuten jo sanoin, kaksi aivan eri asiaa. Ymmärrän, että seksuaaleille on parisuhteessa tärkeää, että seksuaaliset tarpeet toteutuvat, mutta ethän sä nyt voi hyvänen aika sen perusteella ruveta väittämään, että aseksuaalit eivät voisi kokea rakkautta.

"Kokeile harrastaa seksiä"
Tähän yksi tarkentava kysymys: miksi?
Aseksuaalisuus ei ole ihmisessä vika, joka pitäisi - tai jonka voisi - "korjata" harrastamalla seksiä. Aseksuaalisuus, kuten ei myöskään mikään muukaan seksuaalisuus, riipu siitä, että onko harrastanut seksiä ja kenen kanssa. Yhtä hyvin voisit sanoa heteroseksuaalille, että "kokeile harrastaa seksiä samaa sukupuolta olevan kanssa." Kuulostaako järkevältä? Sitä minäkin.

Jos olet seksuaali, et ehkä täysin ymmärrä, että mikä ongelma näissä yllä olevissa väitteissä tai kysymyksissä on ongelmana. Ne ovat kuitenkiin jokseenkin samoja, kuin jos seksuaalille sanoisi, että:
"Jos <ihminen, joka on sukupuolta, jota kohtaan et koe seksuaalista kiinnostusta>  tulisi tähän huoneeseen ihan kiimaisena ja haluais harrastaa seksiä sun kanssa, niin etkö muka?"
"Voitko muka väittää, että jos sulla ois joku bätäng <sukupuoli jota kohtaan et koe kiinnostusta>, niin että et haluais panna sitä?"
"Jos koet seksuaalista kiinnostusta vain osaa ihmisistä kohtaan, et voi tykätä kenestäkään."

Paitsi että aseksuaalille nämä ovat pahempia - seksuaaleilla on kuitenkin jokin kosketuspinta seksuaalisuuteen, joka meiltä puuttuu ja sen takia meille aseksuaaleille voi seksistä ja seksuaalisuudesta puhuminen olla ahdistavampaa, kuin muille.

No mitä tälle asialle pitäisi tehdä?
Ihan ensiksi olisi hyvä, että terveystiedossa opetettaisiin että koko aseksuaalisuus edes on olemassa ja että se ei ole mikään vika ja että luokkatovereiden humanitäärinen velvollisuus ei ole näyttää aseksuaalille pornoa, jotta tämä kokisi seksuaalisia tunteita. Samalla myös aseksuaalien olisi helpompaa tunnistaa oma aseksuaalisuutensa, eikä nuorten aseksuaalien tarvitsisi vuosia miettiä, että mikä minussa on vikana.
Siinä olisi jo alku.

Antti Häkkinen
Aseksuaali, joka kieltäytyy häpeämästä seksuaalisuuttaan (tai sen puutetta)

Lukio ei ole yleissivistävä, eikä valmista yliopistoon.

Sitä tupataan ajatella, että lukion yleissivistävä. Sitä tupataan myös ajatella, että lukio valmistaa yliopistoon.
Kumpikaan väitteistä ei pidä paikkaansa, saati että ne pitäisivät molemmat. Miten voisivatkaan, se kun on vähän joko tai. Jos lukio olisi aidosti yleissivistävä, siinä ei painotettaisi niin vahvasti yliopistoon pääsyä, sitä miten mistäkin saa parhaat pisteet jne. nykyään kun lukio esitetään opiskelijoille siten, että ikäänkuin yliopistoon pääseminen on se "maali".
Tämähän tietysti tarkoittaa, että lukion käyvät opiskelevat aineita, joista eivät ole kiinnostuneita, mutta joista saa hyvät pisteet, eivätkä käy kursseja laaja-alaisesti, vaikka niitä olisi tarjolla. Monet vetävät aineiden, joita eivät kirjoita, pakolliset kurssit hutaisten, koska "ei väliä". Näin ollen se yleissivistys jää syntymättä. Yliopistoon valmistavuudessa taas on se ongelma, että ne aineet, joita kannattaa opiskella päästäkseen opiskelemaan haluamaansa ainetta yliopistoon, eivät liity kyseiseen aineeseen yleensä juuri mitenkään.

Lukiossa puhutaan yliopistoon hakemisesta myös äärimmäisen kirjoituspainotteisesti ja loppujen lopuksi lukion käyville kuva siitä alasta, jota hakee opiskelemaan yliopistoon, syntyy vasta pääsykokeissa - niille, jotka pääsevät sisään todistusvalinnoilla vasta yliopistossa.

Jos lukiosta haluttaisiin yleisivistävä, fokus pitäisi siirtää kokonaan yleissivistävyyteen, silläkin uhalla, että lukio ei toimisi niin helppona pääsylippuna yliopistoon.
Jos taas halutaan, että lukio on vain yliopiston esikartano, tulisi kirjoitukset / pääsykokeet / todistusvalinnat suunnitella kokonaan uusiksi.

Nykyinen järjestelmä, jossa lukioon mennään hankkimaan mahdollisimman hyvät pisteet yliopistojen todistusvalintoihin, opiskellaan aineita, jotka eivät kiinnosta ja jotka eivät liity omaan alaan mihinkään ja jätetään samalla se lukion teoriassa tarjoama yleissivistys saamatta, mennään yliopistoon YO-todistuksella sisään (tai luultavammin joudutaan vielä sittenkin pääsykokeisiin) ja sitten siellä yliopistossa huomataa, että eipäs kyseinen tieteenala kiinnostakaan yhtään, kun hupsistakeikkaa, eipäs tullutkaan siihen yhtään lukiossa tutustuttua, ei palvele oikein ketään.

Antti Häkkinen
Abiturientti, joka jos aloittaisi lukion, suunnittelisi opintonsa jokseenkin eri tavalla