Sivut

maanantai 10. toukokuuta 2021

Tarinoita aseksuaalisuudesta

Vietimme 6.4.2021 ensimmäistä kertaa koskaan kansainvälistä aseksuaalisuuden päivää. Päivä sai Suomessa niinkin paljon mediajulkisuutta, että luin asiasta ensimmäistä kertaa tuon päivän iltana kymmenen ja yhdentoista välillä Twitteristä.
Ja siihen, että luin edes silloin, saattoi vaikuttaa vielä sekin, että olen aseksuaali, jolla on aseksuaaleja Twitter-kuplassa.

Eli aseksuaalit ja heidän lähipiirinsä tiesivät - jos hekään.

On ihan mahdollista, että joku tämän näkevistä ei ole kuullut aseksuaalisuudesta ja miettii, että mikä ihmeen jälleen uusi seksuaalisuus tämä on.
Asia on hyvin yksinkertainen, eikä seksuaalisia suuntautumisia tuulesta temmata. Ajatellaanpas näin: ihmisillä on tunteita ja seksuaalisia haluja, jotka kietoutuvat toisiinsa. Jos ihmisillä on sekä romanttisia tunteita, että seksuaalisia haluja, ne voivat olla eri sukupuolen edustajaa kohtaan (hetero), saman sukupuolen edustajaa kohtaan (homo), minkä tahansa sukupuolen edustajaa kohtaan (bi) tai yksilöä kohtaan ilman, että kokee kyseistä yksilöä ollenkaan sukupuolen edustajana (pan).
Voi myös olla, että ihmisellä on romanttisia tunteita, muttei seksuaalisia haluja. Tällöin halu harrastaa seksiä joko puuttuu kokonaan (a) tai tulee vasta vahvan tunnesiteen mukana (demi).

Eli aseksuaalisuutta voisi kuvailla "epäseksuaaliseksi" suuntautumiseksi. Aseksuaalien kohdalla jako romanttisten ja seksuaalisten tunteiden välille tulee olennaiseksi. Yllämainitsemani seksuaaliset suuntautumiset voivat kaikki olla aseksuaalien romanttisia suuntautumisia. Eli aseksuaali voi olla hetero-, homo-, bi- tai panromanttinen. Esimerkiksi olen itse heteroromanttinen aseksuaali, eli voin kokea romanttisia tunteita toisen sukupuolen edustajaa kohtaan, mutten seksuaalisesti ketään kohtaan.

Aseksuaalisuutta ei aina lasketa oikeaksi seksuaaliseksi suuntautumiseksi ja sitä pidetään välillä - yllätys yllätys - yksilön valintana.
Tai vaiheena.

Aseksuaalina joutuukin sitten kohtaamaan paljon kaikenlaista. Voin sanoa varmuudella, etten ole kohdannut kaikkea, mitä aseksuaalit kohtaavat. 

"Selibaatti on Antin tapa harjoittaa seksielämää", on lause, jonka kuulin jo peruskoulussa. Väite oli virheellinen ja jopa loukkaava.
Edelleen monet tuntuvat uskovan, että seksuaalinen suuntautuminen olisi valinta. Siitä, että esimerkiksi homoseksuaalisuutta pidetään valintana, sentään jo tätä nykyä ymmärretään, kuinka loukkaavaa ja syrjivää se on. Vielä kun sama ymmärrettäisiin aseksuaalisuuden suhteen.
Selibaatti on valinta. Selibaatissa oleva voi olla seksuaaliseltaan suuntautumiseltaan kuka tahansa. Selibaatti ei tarkoita, että ei haluaisi seksiä, vaan sitä, että kieltäytyy siitä. Selibaatti on valinta.
Aseksuaalisuus on yksilön piirre, johon hän ei voi vaikuttaa. Vaikka aseksuaalit eivät halua seksiä, se ei ole silti seksistä kieltäytymistä, vaan sitä, että ei vaan kiinnosta.

Kuulin yhdeksännen luokan keväällä kysymyksen "Jos (henkilö x) tulisi tähän huoneeseen ihan kiimaisena ja haluais harrastaa seksiä sun kanssa, niin etkö muka?" ja lukion toisen ja kolmannen vuoden välisenä kesänä kysymysten henkevyys oli kehittynyt jopa tasolle: "Voitko muka väittää, että jos sulla ois joku bätäng emäntä, niin että et haluais panna sitä?"
No siis voin väittää.
Aseksuaalina en koe seksiin samanlaista halua, kuin suurin osa muista ihmisistä. Vaikka sillä olisi koko maailmalle jokin aivan järisyttävän suuri merkitys, niin minulle sillä ei oikein ole mitään.
Ja voisin sanoa, että sellanen "bätäng emäntä" on, mutta ei minulla silti ole mitään sen kummempia haluja - ei siis sen takia, että siinä olisi jotain vikaa, vaan että se seksuaalinen halu, joka kaikille muille tuntuu olevan niin tärkeä, puuttuu. Eikä se tarkoita, että minäkään olisin "viallinen". Aseksuaalisuus on ominaisuus ihmisessä siinä missä mikä tahansa muukin seksuaalinen suuntautuminen.

"Siis kuka on 16, eikä ole koskaan runkannut??"
No oon nyt 18 (ja kääk, 19 on jo lähellä, ikäkriisit tulille), eikä ole vieläkään edes tehnyt mieli. Miksi tekisikään, se on minulle vain todella omituinen liikesarja, ei siinä ole minulle mitään seksuaalista.

"Etkö sä tykkää kenestäkään?"
No siis
Olen parisuhteessa, että mitäpä lottoot?
Aseksuaalisuus ei tarkoita aromanttisuutta. Olen onnellisessa parisuhteessa ja tunnen rakkautta, enkä ole oikein koskaan ymmärtänyt, että miksi ihmiset yhdistävät rakkauden ja seksin toisiinsa. Kaksi täysin eri asiaa.

"Rakkaus tarvitsee seksuaalisuutta"
Anteeksi... mitä?
Kuten jo sanoin, kaksi aivan eri asiaa. Ymmärrän, että seksuaaleille on parisuhteessa tärkeää, että seksuaaliset tarpeet toteutuvat, mutta ethän sä nyt voi hyvänen aika sen perusteella ruveta väittämään, että aseksuaalit eivät voisi kokea rakkautta.

"Kokeile harrastaa seksiä"
Tähän yksi tarkentava kysymys: miksi?
Aseksuaalisuus ei ole ihmisessä vika, joka pitäisi - tai jonka voisi - "korjata" harrastamalla seksiä. Aseksuaalisuus, kuten ei myöskään mikään muukaan seksuaalisuus, riipu siitä, että onko harrastanut seksiä ja kenen kanssa. Yhtä hyvin voisit sanoa heteroseksuaalille, että "kokeile harrastaa seksiä samaa sukupuolta olevan kanssa." Kuulostaako järkevältä? Sitä minäkin.


Jos olet seksuaali, et ehkä täysin ymmärrä, että mikä ongelma näissä yllä olevissa väitteissä tai kysymyksissä on ongelmana. Ne ovat kuitenkiin jokseenkin samoja, kuin jos seksuaalille sanoisi, että:
"Jos <ihminen, joka on sukupuolta, jota kohtaan et koe seksuaalista kiinnostusta>  tulisi tähän huoneeseen ihan kiimaisena ja haluais harrastaa seksiä sun kanssa, niin etkö muka?"
"Voitko muka väittää, että jos sulla ois joku bätäng <sukupuoli jota kohtaan et koe kiinnostusta>, niin että et haluais panna sitä?"
"Jos koet seksuaalista kiinnostusta vain osaa ihmisistä kohtaan, et voi tykätä kenestäkään."

Paitsi että aseksuaalille nämä ovat pahempia - seksuaaleilla on kuitenkin jokin kosketuspinta seksuaalisuuteen, joka meiltä puuttuu ja sen takia meille aseksuaaleille voi seksistä ja seksuaalisuudesta puhuminen olla ahdistavampaa, kuin muille.

No mitä tälle asialle pitäisi tehdä?
Ihan ensiksi olisi hyvä, että terveystiedossa opetettaisiin että koko aseksuaalisuus edes on olemassa ja että se ei ole mikään vika ja että luokkatovereiden humanitäärinen velvollisuus ei ole näyttää aseksuaalille pornoa, jotta tämä kokisi seksuaalisia tunteita. Samalla myös aseksuaalien olisi helpompaa tunnistaa oma aseksuaalisuutensa, eikä nuorten aseksuaalien tarvitsisi vuosia miettiä, että mikä minussa on vikana.
Siinä olisi jo alku.

Antti Häkkinen
Aseksuaali, joka kieltäytyy häpeämästä seksuaalisuuttaan (tai sen puutetta)

2 kommenttia:

  1. Saaks lainata tekstiä Protun ideavarastossa? Linkin laitan toki myös, mutta blogipalveluja lakkautetaan usein ja tekstit häviävät samalla. Seksuaalisuus on protuleirien kehutuimpia teemoja palautteiden perusteella ja ideavarastosta leiritiimit etsivät vaikutteita. Tekstisi selventää mainiosti aseksuaalisuuden käsitettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa toki! Kunhan tosiaan kirjoittaja ja lähde tulevat mainituksi.

      Poista

Korvatunturi: Lakot eivät uhkaa joululahjojen jakoa

  Työtaistelut | Tänään Joulupukin ja tonttujen välisissä neuvotteluissa tapahtui käänne, kun tontut hyväksyivät porojen hoidon, sekä lahjoj...