Visio Hangon radan henkilöjunista

Olen viimeaikoina vähän pohtinut Hangon radan henkilöjunaliikennettä ja sitä, miltä se voisi lähitulevaisuudessa näyttää. Alla pohdintaa seurannut tulevaisuusvisio, joka oli tarkoitus postata Mastodoniin ja Blueskyihin, mutta ketjuista olisi tullut siinä määrin pitkiä, että sama kai postata tämä tänne ja laittaa linkit someihin. Muutenkin voisi pitkien ketjujen kanssa toimia näin, että tulisi tällekin jotain käyttöä.

____

 

Nykyiset H- ja Y-junat yhdistetään yhdeksi linjaksi. Kaikki Hangon radan lähijunat jatkavat Helsinkiin asti. Ruuhka-aikoina ja varhain aamulla / myöhään ilallla ajetaan Helsingistä yksittäisiä H-junavuoroja, jotka kääntyvät takaisin jo Siuntiossa tai Karjaalla.

Karjaan ja Riihimäen välillä aloitetaan lähijunaliikenne. Ideaalitilanteessa liikenne aloitettaisiin vähintään neljällä päivittäisellä junaparilla.

Pysähdyspaikat voisivat olla seuraavanlaisia:

-Hyvinkää (Pääradan asema)
    Vaihtoehto Hyvinkään pysähdyksen sijainniksi
    Asemalaituri sijoitettaisiin käveylsillan alle ja yhdistyisi nykyiseen raiteen 1 laituriin.
    Asemalla on yhä Hangon radalla vanhan laiturin jäänteet, mutta ne eivät käytännössä ole hyödynnettävissä.
    Hyvinkään asema -tasoristeys (JKPP) poistettaisiin ja korvattaisiin kokonaan kävelysillalla.
    Mahdollistaisi vaihdot Pääradan ja Hangon radan junien välillä.
-Hyvinkää (Hangon asema)
    Vaihtoehto Hyvinkään pysähdyksen sijainniksi
    Asemalaituri sijoitettaisiin Hangon radan asemarakennuksen eteen.
    Asemalla on jo laituri, mutta se ei täytä esteettömyysvaaitmuksia.
    Asemalle tarvittaisiin kävelyreitti Hyvinkäänkadulta Rautatiemuseon puutarhan lävitse
    Asemalle olisi myös hyvä sijoittaa kävelysilta mahdollistamaan kulkemisen Hankopaananraitille
    Suunnitelussa otettava huomioon Suomen Rautatiemuseon tarpeet sekä historiallinen miljöö.
-Rajamäki
    Pysähdyspaikka sijoitettaisiin Rajamäen liikennepaikalle.
    Helpointa olisi rakentaa laituri pääraiteen itäpuolelle.
    Välittömästi laiturin edessä olisi tilaa liityntäpysäköinnille.
    Riippumatta siitä kummalle puolelle raidetta laituri sijoitettaisiin, jalankulkijoiden ylitys olisi syytä rakentaa.
    Aseman edessä olevilla pistoraiteilla ei ole käyttöä ja ne voidaan purkaa aseman tieltä.
    Rajamäellä on aktiivista teollisuutta ja suunnitelussa on syytä huomioida mahdollisuus uusille sivuraiteille tavaraliikenteen tarpeisiin.
-Röykkä
    Pysähdyspaikka sijoitettaisiin vanhalle asemalle.
    Laituri voitaisiin sijoittaa kummalle tahansa puolelle rataa.
    Kummassakin tapauksessa toteutettaisiin portaat ja hissi Lopentien ylikulkusillalle.
    Mikäli laituri sijoitettaisiin pohjoispuolelle, saataisiin myös suora yhteys Asematielle ja liityntäpysäköinti.
    Eteläpuolella kävely-yhteys muutoin kuin sillan kautta ja liityntäpysäköinti edellyttäisivät teollisuuden käytössä olevan alueen lunastamista.
-Ojakkala
    Seisake sijoitettaisiin Enätien alikulun yhteyteen.
-Nummela
    Pysähdyspaikka sijoitettaisiin liikennepaikalle.
    Laituri rakennettaisiin raiteiden länsipuolelle JKPP-alikulun kohdalle.
    Mikäli käyttämättömänä olevasta Nummelan kuormausalueesta ollaan valmiita luopumaan, henkilöjunille voidaan toteutta kohtausmahdollisuus.
    Nykyinen kuormausraide muutettaisiin sähköistetyksi sivuraiteeksi ja myös raiteiden itäpuolelle sijoitettaisiin laituri.
    Toinen vaihtoehto on raidejärjestelyjen suuremmat muutokset ja välilaiturin toteuttaminen.
-Lohja (vanha asema)
    Vaihtoehto Lohjan pysähdyksen sijainniksi.
    Laituri olisi helpointa sijoitaa Ratapihantien varteen raiteiden eteläpuolelle.
    Laiturin sijoittaminen raiteiden pohjoispuolelle tai useamman laituriraiteen ratkaisu edellyttävät raidemuutoksia.
    Kaikissa vaihtoehdoissa syytä toteuttaa kävelysilta Ratapihantieltä Venteläntielle.
-Keskilohja
    Vaihtoehto Lohjan pysähdyksen sijainniksi.
    Seisake sijoitettaisiin Pitkäkadun alikulun yhteyteen.
-Virkkala
    Seisake sijoitettaisiin Kalkkipetterintielle, JKPP-alikulun yhteyteen.
-Mustio
    Pysähdyspaikka sijoitettaisiin nykyiselle Mustion liikennepaikalle.
    Laituri sijaitsisi radan Eskliskinkujan välissä asemarakennuksen koillispuolella.


Sekä Hyvinkäällä, että Lohjalla molemmat pysähdysvaihtoehdot on mahdollista toteuttaa samanaikaisesti, mikäli sen tuoma lisäpalvelu nähdään suuremmaksi kuin matka-ajan lisäkysestä aiheutuva haitta.

Kahden henkilöjunien kohtauksen mahdollistavat liikennepaikat ja muutoinkin uudet kohtauspaikat voivat tulla kyseeseen mikäli ennakoidaan suurta määrää henkilöjunia ja henkilöliikenteen kasvun haittaavan radan olemassaolevaa tavaraliikennettä.

Karjaa-Riihimäki -junat voisivat jatkaa Riihimäeltä Lahteen korvaten osan nykyisistä G-junavuoroista.

Lisäksi suoran kaukojunayhteyden toteuttaminen Turusta Kouvolaan voisi olla aiheellista.
Juna kulkisi Rantarataa Turusta Karjaalle, Hangon rataa Karjaalta Hyvinkäälle, Päärataa Hyvinkäältä Riihimäelle ja Riihimäki-Kouvola -rataa sen koko matkan päästä päähän.
Mikäli Länsiradan toinen vaihe toteutuu, kaukojuna käyttäisi Salon ja Lohjan välillä Länsirataa.

 

Antti Häkkinen
Liikenneinsinööriopiskelija ja oman elämänsä liikenneinsinööri 

Sodasta ja rauhasta

 Olen viime aikoina miettinyt sitä, että miten me näemme armeijan ja sotaan varautumisen.
Sotaan varaudutaan, ettei sotaa tulisi.
Armeijaan mennään, jotta sinne ei tarvitsisi mennä.
Me varaudumme sotaan, koska me haluamme rauhaa.

Mutta entä jos sotaan varautumisesta tulee itsetarkoitus? Kun ihmisen arvo nähdään sen mukaan, onko hän suorittanut armeijan? Kun armeijaan on mentävä, koska sinne on mentävä?
Silloin emme enää varaudu sotaan, koska haluamme rauhaa.
Silloin me varaudumme sotaan, koska haluamme varautua sotaan.

Elämme ajassa, jossa olemme valmiita luopumaan tärkeimmistä arvoistamme, jotta voisimme paremmin varautua sotaan. Olemme pitkään seisseet rauhan ja ihmisoikeuksien puolella. Nyt olemme valmiita kääntämään kelkkamme valmistautuaksemme paremmin sotaan.
Mutta jos emme valmistautumalla sotaan voi olla sitä mitä olemme, jos emme valmistautumalla sotaan saa silti elää rauhassa, mitä varten se kaikki oli? Oliko se kaikki vain turhaa? Valmistautumista sotaan, jotta voisimme valmistautua sotaan?

Ottawan sopimuksesta, yhdestä maailman laajimmalle levinneistä ja menestyksekkäimmistä aserajoitussopimuksesta irtautumista perusteltiin sillä, että Venäjäkin käyttää maamiinoja.
Samoin rajalakia perusteltiin sillä, että ei Venäjäkään välitä pakolaisista.

Mutta me emme varaudu sotaan voidaksemme olla kuin Venäjä.
Me varaudumme sotaan, jotta meidän ei tarvitsisi olla kuin Venäjä.

Varaudumme sotaan, koska meillä on jotain, mitä puolustaa.
Mutta kun emme enää puolusta sitä, miksi me varaudumme?

Mikä sen kaiken tarkoitus oli?

Rauha ei ole sotaan varautumista varten.
Sotaan varautuminen on rauhaa varten.

Rauha on aina tärkeämpää kuin sota.

Kopio Ulkoministeriölle lähettämästäni sähköpostista "Hyökkäys Suomen kansalaisia vastaan Välimerellä"

Israel on hyökännyt useiden aseistamattomien siviilialusten kimppuun kansainvälisillä vesillä, mukana Sirius, jonka miehistöön kuuluu Suomen kansalainen Juho Henrik Pirhonen. Tämän hyökkäyksen myötä siviilejä, joihin lukeutuu Suomen kansalaisia on vangittu kansainvälisen lain vastaisesti, sekä asetettu vakavaan hengenvaaraan.

Suomen valtion on kyettävä puolustamaan kansalaisiaan ja oikeusvaltioksi itseään ylpeänä kutsuvana valtiona toimimaan kansainvälisen lain puolesta sekä merirosvousta vastaan, silloinkin kun toimijana on toinen valtio.

Israel on myös valtio, jonka tiedetään harjoittavan kidutusta sekä teloittavan ihmisiä ilman oikeudenkäyntiä. Tämä hyökkäys asettaa Suomen kansalaisia vaaraan tulla kidutetuksi, tuomituksi kuolemaan tai teloitetuksi ilman oikeudenkäyntiä.

Antti Häkkinen
Tilanteesta järkyttynyt ja Suomen valtion toimintaan (tai ennemminkin sen puutteeseen) pettynyt Suomen kansalainen

 

 ---------

 

Tiedot Global Sumudin aluksista, joiden kimppuun Israel on hyökännyt, samoin kuin niillä olleista ihmisistä, löytyy täältä: https://globalsumudflotilla.org/sos/

Tätä kirjoittaessa listalta löytyy yksi Suomen kansalainen.

Global Sumudin ohje suomalaisille on lähettää sähköpostia osoitteeseen kirjaamo.um@gov.fi
Suosittelen kaikille muillekin saman tekemistä.

 

Korvatunturi: Lakot eivät uhkaa joululahjojen jakoa

 
Työtaistelut | Tänään Joulupukin ja tonttujen välisissä neuvotteluissa tapahtui käänne, kun tontut hyväksyivät porojen hoidon, sekä lahjojen valmistamisen ja jakamisen jättämisen työtaistelujen ulkopuolelle. Koti-, riihi-, sauna-, talli- sekä puutarhatonttujen lakot ovat näillä näkymin vielä toteutumassa. Joulupukki on tyytyväinen saavutettuun ratkaisuun, vaikka tukeekin työtaistelujen tavoitteita. "Jokainen lapsi ansaitsee hyvän joulun", hän toteaa.

Petteri Orpon hallituksen suunnittelemat uudistukset tulisivat haittaamaan myös Korvatunturin toimintaa, kertoo Korvatunturin pääluottamusmies Toljanteri. "On selvää, että Korvatunturilla työtahtia on mahdoton kiristää, eikä tonttujen hyvinvoinnista voida tinkiä. Koko maailman joulu riippuu Korvatunturin toiminnasta ja jo nykyisin etenkin viimeiset kaksi kuukautta ennen joulua ovat erittäin hektisiä."

Joulupukki on samoilla linjoilla ja kertoo koko hallituksen joutuneen tuhmien listalle. Siitä, ovatko nykyiset ministerit viime vuosina saaneet lahjoja hän kuitenkin vaikenee. "Meillä on vahva yksityisyydensuoja, eikä tietoja ihmisten saamista lahjoista levitellä." Tänä vuonna lahjoja ei kuitenkaan ole tulossa ja Joulupukki kehottaakin myös päättävässä asemassa olevia olemaan ensi vuonna kilttejä.

Tonttualan Unionin (TAU) riihitonttujen osaston puheenjohtaja Jouko Huopatossu uskoo, että lakoilla tulee olemaan huomattava vaikutus ilman lahjojenjakopuolen osallistumistakin. "Tontut hoitavat lähtökohtaisesti työnsä hyvin, mutta hiljaa. Hyvän tontun läsnäoloa ei huomaa, mutta sen puuttuminen kyllä näkyy."

Tonttujen lakkojen on tarkoitus tapahtua joulu- ja tammikuun aikana. Tonttualan Unioni on jo linjannut, että se tulee osallistumaan mahdolliseen yleislakkoon, mikäli sellainen tullaan järjestämään, ellei Orpon hallitus peru suunnittelemiaan työmarkkina- ja sosiaaliturvauudistuksia, sekä lääkkeiden ja ruoan hinnan nostoa.

Miksi en palaa Mikkeliin

Rakastan Savoa. Kaikkea siinä. Sen maisemia ja maastonmuotoa, murretta ja ruokaa. Syksyä ja talvea. Loskaa ja räntää. Taloja. Kujia. Traktoreita.

Etenkin Mikkelin seutu on minulle äärimmäsen rakasta. Se on sukuni synnyinsija, tuhatvuotinen kotini.
Koti, jonne en surukseni voi enää palata.

Miten voisinkaan palata Mikkeliin, tuohon kaupunkiin, joka koko lyhyen elämäni ajan on tehnyt kaikkensa tehdäkseni elämäni siellä vaikeaksi?
Ennen kaikkea puhun lukiokoulutuksesta ja joukkoliikenteestä. Kahdesta asiasta, joita teini-ikäinen minä kotikaupungiltaan tarvitsi. Kahdesta asiasta, joita kyseinen kaupunki väen vängällä halusi olla tarjoamatta.

Joukkoliikenne ei ollut niin huonoa, kuin se olisi voinut olla. Siinä kuitenkin huoletti kaksi asiaa: ensinnäkin kehityssuunta. Joukkoliikenne oli vuosi vuodelta huonompaa. Ja huonompaa. Ja huonompaa.
Joka kerta kun käyn Mikkelissä odotan melkeinpä näkeväni bussilaitureiden hävinneen kokonaan.

Toinen seikka oli se, että mitään ei oltu mietitty loppuunasti. Reittioppaassa kaikki oli umpisurkeaa. Reittinumerot olivat tasoa 7349 tai 621ely***. Reittikarttoja ei ollut. Tärkeimmilläkin pysäkeillä viisi vuotta sitten vanhentuneet aikataulut. Bussit kulkivat hieman liian aikaisin tai myöhään palvellakseen ketään. Mahdollisuutta vaihtaa bussista toiseen ei oltu mietitty lainkaan. Koko kaupungissa ei ainoatakaan bussinäyttöä. Ja sokerina pohjalla, joidenkin reittien bussiaikataulujen metsästys, tai tiedon saanti siitä, että kyseistä bussireittiä edes oli olemassa, oli ajoittain työn ja tuskan takana.
Ai niin ja jopa kaupungin sivuilla oli vanhentuneet bussiaikataulut.

Ihan kuin ketään ei olisi kiinnostanut.
Kuin Mikkelin kaupungille joukkoliikenne olisi ollut asia, jota nyt vain on pakko tarjota ihmsille, joiden on pakko sitä käyttää, mutta josta ei vahingossakaan haluta tehdä sellaista, että kukaan haluaisi sitä ikinä käyttää, jos vaihtoehtoja on.

Mutta sitten siihen koulutukseen.
Mikkelin lukiossa joudin elämään alimitoitettujen tilojen, vuosi vuodelta kurjistuvan kurssitarjonnan sekä alati kasvavien ryhmäkokojen kanssa.
Ruokalan jonot ulottuivat ensimmäisesstä kerroksesta kolmanteen.
Liikuntatunneille oli 15 minuutin kävelymatka, eikä niiden jälkeen ehtinyt ruokalaan syömään, ennen kuin ruokavuoro olikin jo loppunut.
Kursseja ei järjestetty ja niiden järjestäminen peruttiin aivan viime hetkellä.
Tunnit olivat järkyttävän meluisia - ei siksi, että opiskelijat olisivat metelöineet, vaan siksi, että siellä luokassa oli niin paljon porukkaa, että vaikki kaikki ryhmät olisivat kuiskanneet, olisi sekin jo kuulostanut siltä, että kalevanpojat heittelevät kilpaa siirtolohkareita miinakentälle.

Jälleen: mitään ei mietitty loppuun asti ja tuntui aivan siltä, että ketään ei edes kiinnosta.

Sitten Mikkelin kaupunki vielä päätti lakkauttaa ainoann Miklun ohella jäljellä olleen lukion, Ristiinan lukion. Miettimättä yhtään sitä, että Mikkeli on yli 3000 neliökilometrin alue, jonka toiselta laidalta ei yksinkertaisesti voi matkustaa joka arkipäivä keskustaan lukioon.
Saadakseen lukion lakkautettua Mikkeli oli valmis esittämään virheellisiä säästölaskelmia, antamaan keskenään ristiriitaisia perusteluja ja jopa tekemään valheellisen lapsivaikutusarvioinnin. Jos tuo ei ole alhaista, mikä on?

Jos Mikkeli oli valmis kusemaan täydellä paineella lukioikäisen minun kurkkuun, miksi asiat olisivat eri lailla nyt tai tulevaisuudessa? Minun olisi naiivia kuvitella, että Mikkelin kaupunki välittäisi minusta asukkaana yhtään sen enempää nyt tai tulevaisuudessa.

Jos Mikkeli ei ole valmis tekemään mitään lukiolaistensa eteen, ei se voi olettaa myöskään heidän tekevän mitään Mikkelin eteen. Tämä läksy Mikkelin kaupungilla on vielä opittavana.

"No eikö sinun pitäisi sitten palata Mikkeliin muuttamaan asioita, jotka siinä mielestäsi on vialla?"
Ei. Ei pitäisi. Elämäni on paljon muutakin kuin yhden rikkinäisen kaupungin korjaaminen. Ei ole kohtuutta vaatia yhtäkään ihmistä uhraamaan mahdollisuus rakentaa elämä, jota hänen on hyvä elää vain sen takia, että hän saattaisi ehkä saada jotain muutosta aikaan yhden kaupungin alueella.

Ja kyllä, tiedostan että jos kaikki ajattelisivat kuin minä, häipyisivät Mikkelistä kaikki ne, jotka sitä millään lailla haluaisivat kehittää. Ehkä ovat jo häipyneetkin. Tämänkaltaiset negatiiviset kierteet ovat valitettavia, mutta niille on melko vähän tehtävissä. Ehkä jostain joskus löytyy se yksi itsensä kiduttaja, joka saisi kierteen katkaistua. Ehkä ei. Aika näyttää.

Toivon voivani vielä palata Itä-Suomeen. Mielellään Savoon. Vielä mielummin Etelä-Savoon. Ehkä Mäntyharjulle. Tai Savonlinnaan. Saa nähdä.
Mutta Mikkeliin? En milloinkaan.

Mitä Mikkelin sitten olisi tehtävä houkutellakseen minut takaisin? Korjatkaan toisen asteen koulutus. Katsotaan sitten. Eihän se riitä tekemään Mikkelistä sellaista kaupunkia, jossa asuminen ei tuntuisi pahalta, mutta olisipa edes alku.

Jos haluat kommentoida ja kertoa, kuinka olen kaikista asioista absoluuttisen väärässä, siitä vain. En takaa vastaavani mihinkään, minulla on elämässäni tällä hetkellä vähän muutakin, kuin minkään blogin kommenttikentä. Jos kommentteja kuitenkin tulee, tulen ne jossain kohtaa ajatuksen kanssa lukemaan.

Antti Häkkinen
Entinen mikkeliläinen. Ei todellakaan tuleva.

Itärata ei ole Itä-Suomen etu

Olen väsynyt. Väsynyt, siihen, että jatkuvasti selitetään, kuinka Itä-Suomi tarvitsee uutta Etelä-Suomeen rakennettavaa oikorataa ja kuinka se oikorata ja sen tuoma kymmenen minuutin nopeutus Helsinkiin maagisesti parantaisi Itä-Suomen rautatieyhteyksiä.

Asia ei nyt vain ole niin.

Ajattelin havainnollistaa asian huonosti juliadata.fi:n rautatiekarttojen päälle piirretyilllä kaavioilla.

 

Ylläolevaan karttaan on merkitty Itä-Suomen kaukojunayhteyksien nykytila.
Vihreällä olevia yhteyksiää pidän riittävinä, tai vähäisissä määrin puutteellisina.
Keltaisella merkitsin yhteydet (tai yhteyden), jotka ovat riittävällä tasolla, mutta järjestetty huonosti.
Oranssilla kartassa näkyvät ne reitit, joilla tarjonta on liian heikkoa.
Punaisella taas merkitsin ne reitit, joille näen merkittävää tarvetta, mutta joilla ei tällä hetkellä ole liikennettä ollenkaan.
Paikallisjunaliikenne puuttuu käsittelemältäni alueelta kokonaan samoin kuin yöjunaliikenne. Näille kummallekin on selkeää tarvetta.

Ikävältä näyttää, eikö?

Poikittaislinkki on umpisurkea, eikä etelä-pohjois-suuntaisissakaan yhteyksissä ole loppujen lopuksi hurraamista.
Kumpaakaan näistä ongelmista Itärata ei korjaisi. Ainoa, mitä Itärata tekisi, olisi tiputtaisi  matka-aikaa Helsingistä kartan kuvaamalle alueelle kymmenellä minuutilla.

Itse asiassa, se ei tekisi sitäkään, nimittäin, katsokaapas tätä seuraavaa karttaa:

 

Kartassa vihreällä ovat ne alueet, joilla en näe tarvetta nyt käynnissä olevien ratahankkeiden valmistuttua uusille ratahankkeille, jos ajatellaan pelkästään kaukojunaliikennettä.

Punaisella ovat ne reitit, joille tarvetta hankkeille on, jostain seuraavista syistä:
-kyseessä on sähköistämätön rataosa, jolla on henkilöliikennettä tai tarvetta sille
-kyseessä on huonokuntoinen / huomattavan alhaisen suurimman nopeuden rataosa
-kyseessä on päärata, jota liikennöidään suurnopeuskalustolla, mutta sen suurin sallittu nopeus on vähemmän kuin 200 km/h.

Jos nämä puutteet korjattaisiin, tulisi henkilöjunaliikenteen järjestäminen sekä halvemmaksi, että ympäristöystävällisemmäksi ja yhteydet nopeutuisivat.
Ja nyt puhutaan huomattavasti suuremmista aikasäästöistä, kuin Itäradan tuoma kymmenen minuutin säästö.
Ja nämä hankkeet olisivat myös huomattavasti halvempia, kuin Itärata.

Eikö Itärata sitten hyödyttäisi yhtään ketään?
No, itse asiassa hyödyttäisi.
Siitä kartta alla.

Oheiseen karttaan merkittyn vihreällä ne radat, joinka varrella asuvia Itäradan rakentaminen hyödyttäisi, ilman että samaa hyötyä voitaisiin saada huomattavasti halvemmalla muiden hankkeiden avulla, eli käytännössä Itä-Suomen nykyistä rataverkkoa kunnostamalla.

Ja tämä hyöty siis olisi kymmenen minuuttia pois matka-ajasta Helsinkiin, eli ei käytännössä mitään.


Noin.
Kuten epäilemättä olet huomannut, Itärata ei hyödyttäisi Itä-Suomea oikeastaan yhtään. Itä-Suomen henkilöjunaliikenne on surkealla tolalla ja vaatii pikaisia toimia, mutta ne toimet eivät ole Itärata, vaan nykyisten ratojen kunnostaminen, junatarjonnan lisääminen, paikallisjunayhteyksien luominen sekä yöjunayhteyksien palauttaminen.

Erityisen absurdin tästä Itärata-diskurssista tekee se, että se oikeastaan toteutettiin jo kertaalleen.

Tässä kartassa vihreällä on merkitty vuonna 2006 avattu Lahden oikorata, eli se edellinen Itä-Suomen junayhteyksiä maagisesti parantanut oikorata, oranssilla junien reitti pääkaupunkiseudulta Itä-Suomeen ennen oikorataa ja keltaisella se osa pääkaupunkiseudun ja Itä-Suomen välisten junien reitistä, joka ei Lahden oikoradan valmistuessa muuttunut, mutta jonka Itärata ohittaisi.
Punaisella on merkitty summittaisesti uusi Itärata.

Ennen Lahden oikoradan rakentamista oli esillä myös tämä äänestäjille nyt markkinoitava Itärata, mutta se hanke haudattiin, koska se olisi tullut Lahden oikorataa huomattavasti kalliimmaksi ja jättänyt Lahden epäkäytännöllisesti sivuun kaikista kaukojunayhteyksistä. Lisäksi Lahden oikoradan eduksi katsottiin mahdollisuus jatkaa oikorataa Lahdesta Mikkeliin.

Nyt, vain kuusitoista vuotta Lahden oikoradan avautumisen jälkeen me itäsuomalaiset olemme näköjään jo autuaasti unohtaneet, että meille rakennettiin jo yksi oikorata ja vaadimme toista, jo kertaalleen haudattua oikorataa.
Itse veikkaan, että jos Itärata oikeasti rakennettaisiin, niin reilun kymmenen vuoden päästä vaaditttaisiin jo seuraavaa oikorataa ratkaisemaan taianomaisesti Itä-Suomen junaliikenteen puutteet.


Ja lopuksi Itärataa on markkinoitu myös sillä, että se palauttaisi henkilöjunaliikenteen Porvooseen.
No, Porvoo sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä lähimmästä sähköistetystä radasta ja alle 30 kilometrin päässä henkilöliikenteen käytössä olevasta radasta.
Kääntelit tai vääntelit asiaa miten päin tahansa, niin henkilöjunaliikenteen palauttamiseksi Porvooseen uusi sadan kilometrin oikorata ei ole järkevä ratkaisu, etenkin kun rata ei kulkisi läheltäkään Porvoon keskustaa.

Alla kartta muutamista mahdollista tavoista toteuttaa Porvoon junayhteys.

Vihreällä merkitty vaihtoehto olisi täysin uuden radan rakentaminen Porvoosta Helsinkiin.
Sininen vaihtoehto olisi uuden radan rakentaminen Porvoosta Sköldvikiin, joss ase yhdistyisi nykyiseen tavaraliikenteen rataan.
Siniharmaa vaihtoehto olisi uuden radan rakentaminen Porvoosta puoleen väliiin nykyistä Keravan ja Sköldvikin välistä tavaraliikenteen rataa.

Vaihtoehtoja on muitakin, yksi olisi Porvooseen johtavan museorautatien palauttaminen henkilöliikenteen käyttöön, jota itse en voi kannattaa ihan vaan siitä syystä, että pidän edes yhden leveäraiteisen museorautatien olemassaoloa arvokkaana ja se tuo mielestäni tärkeän lisän Vanhaan Porvooseen.
Ja aika lailla mikä tahansa vaihtoehto olisi järkevämpi, kuin Itärata.


Joten: olit kuka tahansa missä tahansa, älä kannata Itärataa. Et hyödy siitä.


Antti Häkkinen
raideliikenneaktivisti ja itäsuomalainen

Muutama sana itsenäisyyspäivästä

 Mulle kävi taas tänäkin vuonna niin, että unohdin kirjottaa valmiiksi jonkun jutun itsenäisyyspäivälle, mutta sävelletääs nyt jotain.
Aattelin nyt olla ensinnäkin puhumatta mitään sodasta.
Yleensä itsenäiysyyspäivänä puhutaan hirveästi sodista ja en itse tykkää tästä hirveesti, ihan vaan siitä syystä, että mun mielestä on tosi surullista, jos maa ei osaa olla ylpeä muusta, kuin käymistään sodista.
Toinen asia, mistä olen ainakin itse nähnyt todella paljon puhetta itsenäisyyspäivisin, on urheilu. Tai vielä tarkemmin jääkiekko.
Jääkiekkokisoista on saatu aikaiseksi jonkinlainen kansallisuuden symboli. Et ole suomalainen, ellet isoon ääneen kannata Suomea jäkkiekkokisoissa tai jotain sinne päin.
Niinkuin... miksi?
Jääkiekko on yksi viihteen muoto. Niitä on miljoona muutakin ja vieläpä sellaisia, joissa Suomi on kansainvälisissä vertailuissa parempi, kuin jääkiekossa.
En minäkään pakota ketään kuuntelemaan suomalaista folk metallia tai katsomaan suomalaisia animaatiosarjoja tai sano, että ne jotka eivät pidä näistä, eivät ole suomalaisia, vaikka itse niistä pidänkin.
Ja toisekseen - jääkiekossa ei edes pelata kansallisuuden mukaan, vaan kansalaisuuden ja nämä kaksi asiaa voitaisiin Suomessakin oppia pikkuhiljaa erottamaan.
Suomi ei ole kansallisvaltio, eikä koskaan ole ollutkaan. Meillä on aina ollut saamelaisia, karjalaisia ja vaikka ketä. Koko konsepti "suomalaiset" lyötiin kasaan Ruotsin vallan aikana useasta eri heimosta.
Itse jättäisin koko naurettavan käsityksen "yhtenäisistä suomalaisista" historiaan ja keskittyisin juhlistamaan sitä, mitä Suomi oikeasti on.
Ja myös muistamaan, mitä Suomi on ollut, vaikkei se aina niin mukavaa muisteltavaa ole. Sinne mahtuu yllättävän hirveitä asioita, joita on vain pakko hävetä.
Ja miksi sitten haluan muistaa ne tänä juhlapäivänä?
Koska ne hirveät asiat, mitä Suomen menneisyydessä on tapahtunut ovat nimenomaan menneisyyttä. Ne ovat asioita, jotka kertovat, että miten paljon Suomi on kehittynyt ja miten turvallinen maa tämä oikeasti tänä päivänä on.
En usko, että Viipurin verilöylyn kaltainen etninen puhdistus tapahtuisi nykypäivän Suomessa. Nykypäivän Suomessa ei lavasteta kommunisteja syyllisiksi murhiin heidän poliittisten ajatustensa takia. Suomessa ei ole enää kuolemantuomiota. Nykypäivän Suomessa ei kohdella karjalaisia tai saamelaisia niin kaltoin, kuin heitä on aiemmin kohdeltu, vaikka parannettavaa yhä on.
Tämä on myös yksi asia, joka on näin itsenäisyyspäivänä hyvä muistaa. Parannettavaa on, on aina ollutkin ja tulee aina olemaan. En pidä isänmaallisena ajatella, että Suomi on nyt täydellinen ja sen on pysyttävä tällaisena.
Isänmaallista on haluta parantaa Suomea entisestään.
Katsoa peiliin, nähdä omat virheet ja todeta, että tämä asia täytyy tehdä paremmin.
Esimerkiksi tänä syksynä Suomi on saanut muualla Euroopassa huonoa julkisuutta paikoitellen surkeasta eläintensuojelustaan ja huonosta metsänhoitokulttuuristaan. Liian matalasta sosiaaliturvasta on tullut noottia EU:n suunnalta jo pidemmän aikaa (ja Suomen sosiaaliturvan tasosta voisin näin opiskelijana puhua suhteellisen paljon).  Nämä kaikki on asioita, joissa on myönnettävä, että hei, me ollaan tehty asiat huonosti. Tehdään ne paremmin.
Suomessa on niin paljon asioita, joista olen itse kiitollinen. Kuten se, että astmaa ei pidetä enää mielenterveyshäiriönä, tai että aseksuaalisuus tunnustetaan seksuaaliseksi suuntaukseksi. Nuo kaksi ovat asioita, joissa on menty Suomessa päin helvettiä, mutta virheet on nähty ja korjattu.
Toivon, että jonain päivänä tulevaisuudessa Suomen silloiset kansalaiset voivat olla kiitollisia siitä, että tämän päivän ongelmat on korjattu.

Suomi on paljon muutakin kuin talvisodan sissipataljoona tai jääkiekon miesten maajoukkue, ja - anteeksi mielipiteeni, mutta yksi asioista Suomessa, joista totisesti olen kiitollinen, on mielipiteenvapaus - tämä Suomen jääkiekkohomma on ihan pelleilyä. Naisten jääkiekko ei kiinnosta Suomessa ketään ja miesten jääkiekossa on saatu mestaruus mitä, kolme kertaa, eivätkä nekään niin kummoisia saavutuksia ole. Joka vuosihan sen joku voittaa ja tokkopa sitäkään voittoa viikon päästä kukaan muistaa, paitsi voittaja itse.
Jos haetaan Suomen lähihistoriasta jotain voittoa, jolla oikeasti on väliä, niin heittäisin, että Lordin Euroviisu-voitto. Se oli jotain omaperäistä, monella tapaa hyvin suomalaista ja se oli jotain, joka herätti oikeasti huomiota. Lordi teki historiaa ja on ainakin minun mielestäni yksi maailman kovimmista hevibändeistä. Se, että Suomessa on maailman rikkain hevikulttuuri, on muuten yksi asia, jota ei taideta kovin usein itsenäisyyspäivänä nostaa esille?
Menee jo vähän sivuraiteille, mutta haluan vielä lisätä, että mielestäni on sääli, että Lordi on tuomittu kantamaan ikuista vitsibändin leimaa Suomessa ja jos oikeasti haluaa nähdä Lordia livenä, niin pitää mennä ulkomaille. (Olen suolainen tästä asiasta, koska niillä on aina kunnon show ja haluan oikeasti nähdä sen shown livenä)

Juhlin itsenäisyyspäivää unohtamalla hetkeksi sen, että tuntuu kuin koko yhteiskunta yrittäisi kaikin voimin tuhota minut.
Kävin toissapäivänä Prismassa ja hankin uunituoreen sämpylän 80 sentillä. Ei ehkä kuulosta isolta jutulta, mutta miettikääpä miten paljon halvinta reissumiestä sillä rahalla saa.
Keitän seuraavaksi jotain mausteriisiä, mikä nyt ei välttämättä niin kovin perinteistä suomalaista ole, mutta tätä Suomi on tänään. Voit mennä isoon kauppaan ja hankkia melkein mihin tahansa ruokakulttuuriin kuuluvia asioita.
Syön pakastettua piparkakkutaikinaa ja juon vaaleaa glögiä. Menisin saunaan, mutta tämän opiskelija-asuntolan kaikki saunavuorot ehdittiin varata, ennen kuin minä kerkesin.
Illalla lähden tapaamaan muutamaa muuta Fridays For Future -aktivistia, koska - kuten jo sanoin - Suomessa on yhä erittäin paljon vikaa ja vakaa aikomukseni on isänmaalliseksi itseni mieltävänä suomalaisena jättää jälkeeni vielä parempi Suomi, kuin mihin synnyin.

Että eipä tässä muuta kuin Suomi Finland Perkele ja hyvää itsenäisyyspäivää!


Antti Häkkinen
Itsenäisen Suomen kohtalaisen ylpeä kansalainen